Siirry sisältöön
kinestetiikkakoulutus

Koronapandemia 2020 - 2022 never forget

Se oli sen pituinen se.

Heitä, joita pandemia kosketti on kaikilla omat muistot. Nenä-nielutestit, nenä-suusuojaimien käyttöpakko. Sääliksi kävi terveysalalla työskenteleviä. Vaikka alan mies olenkin en työskentele sairaalaympäristössä vaan ihmisten kotona. Meille töihin virusepidemia iski verrattain myöhään muistaakseni 2021 keväällä. Tarina kertoo, että keväisen Levin reissun tuliaisina minäkin sain alkaa töissä pukeutumaan kokomuoviin.

Kyllä otti päähän jatkuva suojavarusteiden pukeminen. Sitä mietittiin, että miten erityistä tukea tarvitseva ihminen tulkitsee vuorovaikutusta, kun maskin takaa näkyy vaan silmät. Mietittiin sitä monia muitakin asioita. Eniten ärsytystä aiheutti aiemmin mainittu suojavarusteiden jatkuva riisuminen ja pukeminen. Töissä muutenkin välillä saa mennä selkä hiessä mutta suojavarusteissa sai mennä hiessä päästä varpaisiin. Tämä aiheutti stressitasojen nousua. 

Aloin kokeilemaan todella rauhallista hengittämistä asiakaskohtaamisissa ja huomasin, että syvä rauhallinen palleahengitys auttoi minua pysymään rauhallisena ja pystyin keskittymään asiakkaan kohtaamiseen, enkä stressannut mieltäni. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kun hengityksen biomekaniikka on kunnossa niin mieli pysyy rauhallisena. 

Koronaperkeleen virallinen nimi on SARS-CoV-2 (severe acute respiratory syndrome coronavirus 2, suom. vakava akuutti hengitystieoireyhtymä - koronavirus 2) lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/SARS-CoV-2

Nenän kautta hengittäessä nenän sivuonteloissa syntyy typpioksidia (älä sekoita tätä typpidioksidiin, jota pääsee ilmaan kaikessa palamisessa kuten teollisuuden päästöt) ja sillä on antibakteerisia, antiviraalisia ja antimikrobisia ominaisuuksia eli se tappaa bakteereja, viruksia ja mikrobeja ennen niiden keuhkoihin pääsyä. Typpioksidilla on siis patogeenien tuhoamisvoimaa. Lisäksi se toimii keuhkojen verisuonien laajentajana, jotta keuhkot voi imeä hapen kunnolla ilmasta. Suun kautta hengittäessä typpioksidi jää käyttämättä. Hengitä siis nenän kautta, aina. (McKeown, P. The Breathing Cure. s. 444).

Muista hengittää nenän kautta aina. Kevyesti, hitaasti ja syvään.

Hengittelemisiin!